Uutuuskirja: Kimi Räikkönen avioliitostaan Jenni Dahlmanin kanssa: "En koskaan ajatellut, että siihen olisi voinut tulla lapsia"
Formulatähti Kimi Räikkönen kommentoi lyhyesti entistä avioliittoaan malli ja juontaja Jenni Dahlmanin kanssa uudessa formulakuskin elämästä kertovassa kirjassa.
Kilpa-ajaja Kimi Räikkönen ja malli Jenni Dahlman menivät naimisiin vuonna 2004. Suomen seuratuimman pariskunnan suhteesta ei vuosien aikana kuitenkaan tihkunut juurikaan tietoa julkisuuteen. Kari Hotakaisen kirjoittamassa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjassa (Siltala) suhdetta sivutaan lyhyesti.
Nykyään Minttu Räikkösen kanssa naimisissa oleva formulakuski myöntää kirjassa, että edellisessä suhteessa elämä vei mennessään.
– Se oli koko avioliitto enemmän tai vähemmän hurlumheitä minun osalta, Räikkönen myöntää.
Räikkösen ja Dahlmanin avioliitto päättyi vuonna 2014, mutta suhde oli rakoillut jo jonkin aikaa. Räikkönen tutustui nykyiseen vaimoonsa vuonna 2013 ja kaksikko tapaili jo ennen kuin Dahlmanin ja Räikkösen liitto oli virallisesti ohi.
Dahlmanin kanssa yhdessä ollessa Räikkönen muun muassa veti 16 päivää pitkän ryyppyputken vuonna 2012. Lisäksi liittoon sisältyi paljon valheita ja pelkoa totuuden päätymisestä juorulehtien sivuille. Nykyään Räikkönen elää rauhallista elämää Mintun ja kahden lapsen kanssa. Edelliseen liittoon lapset eivät olisi Räikkösen mukaan sopineet.
– En koskaan ajatellut, että siihen olisi voinut tulla lapsia, koska ei suhdetta voi sillä tavalla korjata. Ei ollut mitään pohjaa, jolle lapset olisi voineet tulla, Räikkönen toteaa kirjassa.
Uusimmat
-
10:09
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
10:06
Asiantuntija kritisoi Suomen itärajatoimia: "Joku päivä se aukeaa ja silloin se kohdataan"
-
10:05
HS: Nokia suunnittelee jopa satojen työpaikkojen vähentämistä Suomesta
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmoa höykytetään huonosta käytöksestä
-
09:49
Palaako Paavo Väyrynen puoluepolitiikkaan? "Mikään vapaa keskustelu ei nyt ole mahdollista"
-
09:34
Lewis Hamilton sai Kendall Jennerin huutamaan: "Vihaan sinua"
-
09:16
Oulun yliopiston tutkijat kehittivät koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen
-
09:10
Kansainvälinen suuretsintä: Kaksi miestä katosi Lapin erämaassa
-
09:10
Kylian Mbappé sätti itseään PSG:n fiaskosta – yksi kysymys medialta oli liikaa
-
09:05
Tampereella autokorjaamohallin tulipalo sammutettu
-
08:58
Kolme asiaa, jotka ärsyttävät suomalaisia liikenteessä – samaistutko?
-
08:55
Tanssijat pelastivat Windows95manin pulasta kriittisellä hetkellä
-
08:40
PSG:n uskomaton epäonni sai Tuomas Virkkusen epäuskoiseksi: "Se on noiduttu – ei ole todellista!"
-
08:32
Mikko Rantanen järjesteli hurjaa comebackia – Dallas Stars koki tyrmäyksen jatkoajalla
-
08:30
Teollisuustuotanto väheni maaliskuussa – taustalla muun muassa poliittiset työtaistelut
-
08:00
NBA-mestari sai jättimäiset sakot – paiskoi esineitä kohti tuomaria
-
07:57
Miten olisi ökytapahtumapaketti Pariisin olympialaisiin? Vain jos olet superrikas
-
07:56
Monet kevytyrittäjistä haavoittuvassa asemassa työelämässä – määrä kolminkertaistunut nopeasti
-
07:54
Windows95man paljastaa ongelmansa shortsien kanssa kesken esityksen: "Meinasi tulla paniikki"
-
07:43
Saako kuntosalilaitteessa istua, kun pitää taukoa sarjasta? Tämä kannattaa huomioida
-
Lataa lisää