Jenni Dahlman ja ex-kiekkotähti Ossi Väänänen menivät naimisiin – avioituivat kaikessa hiljaisuudessa

Jenni Dahlmanilla ja Ossi Väänäsellä on kaksi yhteistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat nyt naimisissa.

Mallina ja missinä tunnetuksi tullut Jenni Dahlman, 39, on mennyt naimisiin pitkäaikaisen miesystävänsä, entisen huippujääkiekkoilija Ossi Väänäsen, 40, kanssa. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Seiska.

IS tavoitti Väänäsen, joka vahvisti iloisen perheuutisen pitävän paikkansa. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa sen enempää.

Iltalehti oli puolestaan tavoittanut Dahlmanin, joka kertoi ottaneensa käyttöön miehensä sukunimen. Jenni Dahlmania kutsutaan siis tästedes Jenni Väänäseksi.

– Väänänen vaatii hieman totuttelua, Jenni totesi Iltalehden haastattelussa.

Jenni Dahlman oli mukana Posse-ohjelmassa syksyllä 2015.

Tuore aviopari tapasi toisensa kesällä 2013, ja he ovat pitäneet tiettävästi yhtä siitä saakka. Parilla on kaksi yhteistä lasta. Heidän esikoispoikansa syntyi maaliskuussa 2017, ja seuraavan vuoden elokuussa heidän perheensä täydentyi toisella poikalapsella.

Tammikuussa 2018 Dahlman kertoi Me Naisten haastattelussa, että yksi pariskuntaa yhdistävistä tekijöistä on samankaltainen huumorintaju.

– Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin, Dahlman paljasti tuolloin.

Lue lisää: Jenni Dahlman paljastaa Me Naisissa: huumori miehensä Ossi Väänäsen kanssa ronskimmasta päästä – ”Osan voisi jättää sanomattakin”

Ossi Väänänen on pelannut Helsingin Jokereiden paidassa yhteensä 389 ottelua.

Yhteisen huumorin lisäksi tuoretta avioparia yhdistää urheilullisuus. Vuonna 2016 uransa lopettanut Väänänen pelasi jääkiekkoa ammatikseen lähes 20 vuoden ajan. Sinä aikana mies ehti pelata seitsemän kautta NHL:ssä sekä voittaa muun muassa maailmanmestaruuden ja olympiahopeaa.

Dahlman taas tunnetaan intohimoisena hevosurheilun ystävänä, ja hän on aikuisiällään kilpaillut esteratsastuksessa. Tosin viime vuosina nainen on tiettävästi harrastanut ratsastusta vain omaksi ilokseen.

Jenni Dahlman ja Kimi Räikkönen olivat naimisissa kymmenen vuotta.

Jenni Dahlman on ollut aiemmin naimisissa formulatähti Kimi Räikkösen kanssa. Pariskunta avioitui vuonna 2004, ja heidän liittonsa päättyi eroon kymmenen vuotta myöhemmin. Ossi Väänänen on puolestaan ollut naimisissa mallina uraa luoneen Mirella Koulliaksen kanssa vuosina 2011–2012.

Sekä Dahlman että Väänänen ovat pysytelleet viime vuosina poissa julkisuudesta ja keskittyneet perhe-elämäänsä parrasvalojen ulkopuolella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?