Näin Kimi Räikkönen ja Jenni Dahlman kertoivat avioliitostaan harvinaisessa haastattelussa – onni kukoisti 13 vuotta sitten

Ilta-Sanomat vieraili Kimi Räikkösen Porkkalan-huvilalla vuonna 2005.

Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlmanin liitto kesti 10 vuotta.

Tänään torstaina Suomessa on eletty todellista Kimi-huumaa, kun Kari Hotakaisen kirjoittama Tuntematon Kimi Räikkönen -teos sai ihmiset liikkeelle.

Kuten Ilta-Sanomat torstaina kertoi, Kampin kauppakeskus täyttyi innokkaista jonottajista, jotka halusivat saada käsiinsä Kimi Räikkösestä kertovan kirjan.

Lue lisää: Suomalaiset sekosivat Kimi-kirjasta – satojen metrien jono kirjakauppaan

Kirjassa lukijalle annetaan harvinaislaatuinen kurkistus julkisuutta välttelevän F1-kuskin elämään. Puheenaiheiksi nousevat niin Räikkösen ura, perhe kuin entinen avioliittokin.

– Se avioliitto oli enemmän tai vähemmän hurlumheitä minun osalta, Kimi Räikkönen kuvailee kirjassa hänen ja missikaunotar Jenni Dahlmanin 10 vuotta kestänyttä avioliittoa.

Lue lisää: Kimi Räikkönen kertoo uutuuskirjassa, mihin 10 vuoden liitto Jenni Dahlmanin kanssa kaatui

21-vuotias Kimi ja 19-vuotias Jenni tapasivat toisensa syksyllä 2001 Miss Skandinavia -kilpailussa. Pikkuhiljaa nuoret tutustuivat toisiinsa ja rupesivat viettämään entistä enemmän aikaa yhdessä.

Vuonna 2004 parin häitä juhlittiin Vanajanlinnassa.

Kimi ja Jenni olivat 2000-luvun alun seuratuimpia pareja, joita kutsuttiin leikkisästi ”Suomen Poshiksi ja Becksiksi”. Pari antoi hyvin harvoin haastatteluja ja vältteli muutoinkin parrasvaloja.

Elokuussa 2005 Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Rita Tainola pääsi tutustumaan parin arkeen harvinaislaatuisessa yhteishaastattelussa.

Näin Kimi ja Jenni kertoivat elämästään IS:lle vuonna 2005. Artikkeli on julkaistu IS:ssä 6.8.2005:

Mutkainen hiekkatie johtaa suuren portin eteen Porkkalassa. Tulijan on ilmoitettava itsestään, ja kun näin on tapahtunut, portit avautuvat. Eteen aukenee hämmästyttävän kaunis näky: Suomenlahti loistaa kirkkaana auringonpaisteessa ja Kimi Räikkösen kaksi vuotta sitten ostama hulppea huvila näkyy asvalttitien päässä, se seisoo tyylikkäänä kallion päällä. Jossain kauempana on grillikota.

Aivan meren rannalla on tyylikäs rantasauna, ja muutama vene ja vesiskootteri lilluvat laiturissa. Edellispäivänä Unkarin osakilpailusta Suomeen palanneet Kimi Räikkönen, 25, ja Jenni Dahlman-Räikkönen, 23, ottavat vieraat avosylin vastaan. Farkkuihin ja paitaan pukeutunut Jenni on ehtinyt jo käydä ratsastamassa. Kimi on vain löhöillyt ja maistellut mielessään viime viikonlopun Unkarin osakilpailun makeaa voittoa.

Hän nauraakin, ettei ole vielä ehtinyt voitolle skoolata, sillä sen verran on ollut tekemistä. Paljasjalkainen ja farkkuihin sonnustautunut Kimi heittää kasvoilleen valloittavan hymynsä. Hän on tavattoman hyvällä tuulella.

Vuosi sitten Kimi Räikkönen seisoi elämänsä tärkeimmällä paalupaikalla. Hän odotti hieman jännittyneenä ja ryhdikkäänä alttarilla kihlattuaan Jenni Dahlmania. Alttari oli häitä varten rakennettu suuresta jäälohkareesta Vanajan linnan puutarhaan. Kun "Jäämies" näki tulevan vaimonsa kävelevän häntä kohti, kasvot loistivat. Onneksi tilanne ei kestänyt kauan. Muuten jääalttari olisi Kimin hymystä sulanut yli sadan kutsuvieraan silmien edessä.

Papin aamenen jälkeen Jennistä tuli Dahlman-Räikkönen. Pariskunnan elämä jatkui eteenpäin avioparina. Vuosi on kulunut ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Oikeastaan enemmän kuin monen avioparin koko elämän aikana. Kisavoittojen lisäksi F1-radoilta on tullut myös pettymyksiä, mutta Kimi on oppinut käsittelemään ne kypsän miehen tavoin. Toki hän on usein lähtenyt suuttuneena radalta hiiskumatta kenellekään sanaakaan. Sekin osoittaa kypsyyttä: parempi olla sanomatta mitään kuin purkaa sisällä kiehuvaa kiukkua.

Sitten on ollut niitä toisenlaisia harmittelun aiheita.

Kimin ja Jennin lomat sekä illanvietot on dokumentoitu mediassa aina maailmanlehtiä myöten. Suuria mittasuhteita saaneet ja joskus jopa tuulesta temmatut tarinat ovat kismittäneet. Jenni ja Kimi ovat niitä joskus kommentoineet, mutta suurimmaksi osaksi jättäneet jutut elämään omaa elämäänsä.

Nyt he ovat Suomessa, koska F1-sirkus on kolmen viikon tauolla.

Kohta kaksi vuotta sitten ostettu Porkkalan-huvila on heidän ja ystävien ahkerassa käytössä. Helsingin keskustan asunnossaan nuoripari viihtyy lähinnä talvisin.

Suomen-lomansa aikana Jenniä ja Kimiä nähdään varmasti liikkeellä myös iltaisin. Kimi on aina pyrkinyt elämään tavallisen nuoren tavoin: pari haluaa käydä baanalla kavereidensa kanssa.

Kimi ja Jenni kuvattuna vuonna 2007 Linnan juhlissa.

Normaalioloissa siinä ei olisi mitään ihmeellistä, mutta koska Kimi on maailmanluokan julkkis, hänen jokaista liikettään seurataan suurennuslasin kanssa.

– Nyt minäkin saan siitä osani, Jenni naurahtaa viitaten hänestä julkaistuihin salakuviin.

Alussa Kimi ei miettinyt, miten ja missä juhlii, mutta pikkuhiljaa hänkin on oppinut ymmärtämään, ettei hän voi enää kulkea maailmalla tuntemattomana.

– Ehkä sitten kymmenen vuoden kuluttua saan olla enemmän rauhassa, kun en enää aja ja vain lomailen, Kimi huomauttaa.

Monet ovat huomanneet, että Kimi Räikkönen on muuttunut mies. Lehdistötilaisuuksissa hän puhuu nykyään pitkään, ääneen on tullut varmuutta ja kasvoihin maailmankansalaisen ilmettä.

Muutamissa lehdistötilaisuuksissa hän on myös vilautellut huumorimiehen taitojaan. Vähäsanaisena tunnettu tallipäällikkö Ron Denniskin on kehunut, että Kimillä on loistava tilannetaju.

Menestyksen ja pettymysten myötä Kimi on saanut itseensä uudenlaista varmuutta.

Kyllä pettymykset kisoissa kasvattavat luonnetta, hän naurahtaa ja huutelee samalla perheen lemmikkiä, 11-kuukautta vanhaa Ajax-koiraa, luokseen.

Unkarin osakilpailun jälkeen Kimin maailmanmestaruushaaveet ovat jälleen nousseet ykkösiksi. Myös Jenni-vaimo uskoo vakaasti miehensä mestaruuteen.

– Unelmista tulee pitää kiinni. Ei saa luovuttaa. Jos Kimi voittaa seuraavat kisat, eikä Fernando Alonso saa kahdesta kisasta pisteitä, homma on selvä, Jenni laskeskelee kulkiessamme huvilan kauniissa maastossa.

– Totta, mitään ei ole vielä menetetty, Kimi tuumaa.

Siirrymme kauniin talon sisätiloihin. Alakerran terassit avautuvat niin olo- kuin oleskeluhuoneistakin suoraan merelle. Jossain kaukana lipuvat ruotsinlaivat kohti Tukholmaa.

Näky on kuin postikortista.

Nuoripari istuutuu olohuoneen rentoon valkoiseen sohvaan.

– Totta kai Kimin keskeytykset ovat harmittaneet, varsinkin kun tietää, etteivät ne johdu Kimistä. Hänellä on niin suuri palo mestaruuteen, ettei sitä ymmärrä varmasti kukaan. Hän rakastaa työtään melkein yhtä paljon kuin minua, Jenni sanoo ja iskee silmää.

Kimi lähtee seuraavaan osakilpailuun Istanbuliin voitonmaku suussaan.

– Emme me lomalla mitään ihmeellistä häärätä. Ajellaan vesiskoottereilla, veneillään, saunotaan ja ollaan kavereiden kanssa. Me myös tykätään kokata yhdessä, Kimi paljastaa.

Pariskunnan häistä on kulunut nyt vuoden päivät.

– Päivä päivältä yhteiselämä tuntuu ihanammalta ja rakkaus voimakkaammalta, he tunnustavat.

Avioliiton aikana takapakkia on tullut ilkeämielisistä lehtijutuista, mutta ne on kotona käsitelty.

– Suhteemme alkuaikoina ilkeät ja vääristellyt lehtijutut harmittivat, mutta nyt annamme niiden vain olla. Emme viitsi enää edes lukea niitä. Ei ihminen voi elää siten, että seuraa jatkuvasti, mitä itsestä kirjoitetaan. Sellainen ei ole tervettä, Kimi tuhahtaa.

Kun Kimi syksyllä 2001 kohtasi kauniin Jenni Dahlmanin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

– Eikä tuo rakkaus ole haalistunut, päinvastoin, voimistunut voimistumistaan. Jenni on elämäni nainen, yleensä yksityiselämästään ja tunteistaan harvasanaisesti puhuva Kimi sanoo.

”Olisihan se kiva, jos Jenni olisi mukana”

Yhteisten vuosien aikana heidän elämänsä on nivoutunut hyvin yhteen. Alussa he matkustivat kisoihin yhdessä, mutta sitten Jenni ehdotti, että haluaisi jatkaa nuorena löytämäänsä hevosharrastusta.

Kimi suhtautui heti myöntyvästi Jennin toiveeseen. Aviomies osti vaimolleen kolme hevosta: Liberin, MC Kinleyn ja Calandin.

– Harjoittelen lähes päivittäin ja kilpailen niin usein kuin mahdollista. Toki pyrin olemaan paljon myös Kimin mukana, Jenni kertoo.

– Totta kai tuen vaimoani. Jennissä näkyy intohimo omaan lajiinsa. Se sama, joka minulla on ajamiseeni. Tosin minulla on hieman enemmän hevosvoimia, Kimi veistelee.

Harrastuksen takia Jenni ei ole ehtinyt kaikille kisamatkoille mukaan. Alussa Kimi hieman harmitteli asiaa, mutta ymmärsi sitten, että vaimon täytyy saada toteuttaa itseään.

– Olisihan se kiva, jos Jenni olisi mukana. Iltaisin hotellihuoneessa on todella tylsää olla yksistään. Toki voin puhua Jennin kanssa puhelimessa. Hän tuntee minut parhaiten ja ymmärtää tunnetilani, Kimi tunnustaa.

– Loppukauden kisat pyrin matkustamaan Kimin mukaan. Tosin Istanbulin osakilpailu osuu muotimessujen aikaan, mutta yhdessä me taistelemme maailmanmestaruuden puolesta, Jenni sanoo.

Elämä Porkkalassa vaikuttaa hyvin auvoiselta. Heidän huvilansa on aistikkaasti sisustettu valkoisin ja ruskeanvärisin huonekaluin. Tilaakin on niin paljon, että lapsiakin taloon mahtuisi.

– Kaikki ajallaan, he virnistävät.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?