Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Jenni Dahlman: "Elämäni pyörii nyt kotiäitiyden ympärillä"

Säännöllisesti ratsastava Dahlman kehui lajin olevan hyvä raskauden jälkeen.

Teksti Annika Vuorensola
10.10.2017 Apu

Keväällä esikoislapsensa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen kanssa saanut juontaja Jenni Dahlman viettää nykyään vauva-arkea. Hän edusti tiistaina ensimmäistä kertaa julkisuudessa vauvan saamisen jälkeen.

- Tosi hyvin on mennyt, kotiäitinä olen ja elämä pyörii sen ympärillä. Tänään tuli täyteen seitsemän kuukautta, hän on jo iso poika ja nukkuu yöt keskimääräisen hyvin, Dahlman kertoi tiistai-iltana Westerback-kultasepänliikkeessä Helsinki International Horse Show -tapahtuman ennakkoillassa.

Aikaisemmin esteratsastuksessa kilpaillut Dahlman on luopunut omista hevosistaan, mutta käy ratsastamassa edelleen ystävänsä kouluratsastusakatemiassa.

- Suomessa minulla olikin vain yksi hevonen, mutta hänestä piti luopua kesällä vanhuuden vuoksi. En ehtisikään ratsastaa enää niin paljon kuin aikaisemmin, kun nyt on lapsi. Mutta on ihanaa käydä silloin tällöin, ja se on ollut myös raskauden jälkeen tosi hyvä, kokonaisvaltainen laji. Pääsee viimeisistä raskauskiloista eroon. Ja nyt ratsastus on stressitöntä, ilman omaa hevosta ja kilpailemista, Dahlman sanoi.

Muun muassa Mallikoulu-ohjelmaa aikaisemmin juontanut Dahlman ei osannut vielä arvioida äitiyslomansa kestoa.

- Olen käynyt neuvotteluja, katsotaan.

Teksti: Annika Vuorensola Kuva: Jaakko Jaskari 

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt